sunnuntai 11. joulukuuta 2016

1v. Synttäri kakut

Poikamme 1v. synttäreille tehtiin kaksi täytekakkua. Yhdessä miehen kanssa päälliset värkättiin, herättiin kukonlaulun aikaan niitäkin tekemään, HUH! Mutta maku oli hyvä ja ihan tyytyväisiä oltiin ulkonäköihinkin! Eli kannatti :)

Tarvitset:

Valmiskakkupohjan
Maitoa kostutukseen
Meillä taas täytteenä mansikkahilloa ja banaania

Sokerikreemiä varten:
125g Voita tai margariinia
1tl Vaniljasokeria
250g (n.4dl) Tomusokeria (tällä kertaa laitettiin mansikan makuista tomusokeria, että maistuisi hieman enemmän mansikalle, hyvä valinta!)
1rkl Vettä
Tätä tehtiin tuplat ja kaksi satsia, että riitti reunoillekkin ja molempiin kakkuihin!

Kakun päälle (sininen kakku):
Sinistä sokerimassaa n. 1kg
Valkoista kaulintamassaa (vaahtokarkin makuista) n.500-600g


Kakun päälle (valkoinen kakku):
Valkoista kaulintamassaa (vaahtokarkin makuista) n. 1kg
Sinistä sokerimassaa n. 500g

Vaiheet: 

1. Kostuta kakku ja laita täytteet, mielellään jo edellisenä päivänä.
2. Tee sokerikreemi eli: 1. Pehmennä voi sähkövatkaimella notkeaksi. 2. Lisää vaniljasokeri. 3. Sekoita tomusokeri voin joukkoon vähin erin samalla vatkaten. 4. Lisää lopuksi vesi ja vatkaa vielä hetken aikaa.
Jos kreemi tuntuu liian paksulta ja levittäminen kakun pinnalle on hankalaa, voit notkistaa kreemin lämmittämällä sitä varovaisesti mikrossa miedolla lämmöllä.
3. Levitä sokerikreemit kakkujen päälle ja yritä saada kakuista mahdollisimman tasaisia.
4. Kaulitse sininen ja valkoinen (isommat määrät) massa n.2,5mm vahvuiseksi.
5. Nosta massat kakkujen päälle.
6. Aloita tasoittamalla päältä ja sitten reunat (harjoitus tekee tässäkin mestarin).
7. Tee kirjaimet ja tähdet, pienemmistä massa määristä. Me käytettiin tähän tarkoitettuja muotteja.
8. Liimaa kirjaimet ja tähdet massojen päälle, me käytettiin elintarvikeliimaa, mutta myös vedellä tai samalla millä piparitkin koristeellaan käy hyvin!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti