tiistai 26. huhtikuuta 2016

Maidoton mangokakku

Helppo, mutta ei nopea. Hyvää! Saanut paljon kehuja,moniin juhliin tehnyt. Mutta en suosittele laittamaan koristeita kuin vasta tarjoilupöytään, eli ei esim. ennen kuljetusta! Itse laitoin hopeisia nonparelli palloja ja nehän liikkuivat matkan aika, onneksi sain siitä ihan tarjottavan näköisen vielä (kuva).

Tarvitset:

Pohja:
4kpl Elovena Kaura-hunaja välipalakeksejä
60g Laktoositonta Leivontamargariinia
0,5rkl Sokeria

Täyte:
1prk Mangoviipaleita sokeriliemessä
4 Liivatelehteä
2rkl Sitruunamehua
1prk Kuohkea vispiä
1prk Vaahtoutuva vanilia kastike
2rkl Sokeria

Pinnalle:
2prk Mangososetta (Lasten piltti)
1rkl Sitruunamehua
2 Liivatelehteä
1-2rkl Sokeria

Vaiheet:

1. Leikkaa leivinpaperista irtoreunaisen vuoan pohjan (n.22cm) kokoinen levy ja laita vuoan pohjalle.

2. Sulata margariini.

3. Hienonna keksit tehosekoittimessa.


4. Sekoita keskenään keksimurut, sulamargariini ja sokeri.

5. Painele seos vuoan pohjalle.

6. Nosta jääkaappiin.

1. Valuta mangoviipaleet ja soseuta.

2. Laita liivatelehdet runsaaseen kylmään veteen n. 5-10min.
3. Purista kuiviksi ja liuota kiehuvaan sitruunamehuun.
4. Anna jäähtyä hieman.
5. Vaahdota vispi.
6. Lisää joukkoon vaniliakastike ja vatkaa hetki.
7. Lisää mangoseos, sokeri ja liivateseos. Sekoita tasaiseksi.

8. Kaada täyte pohjan päälle ja levitä tasaiseksi.
9. Anna hyytyä jääkaapissa 3-4 tuntia.

1. Liota liivatelehdet kylmässä vedessä 5-10min.
2. Kuumenna sitruunamehu.
3. Purista liivatteet ja sekoita mehuun.
4. Kaada seos mangososeen joukkoon.
5. Levitä tasaiseksi kakun pinnalle (parhaiten saa tasaisen heiluttamalla vuokaa).
6. Anna hyytyä kylmässä ainakin 1 tunti.

Tässä koristelu meni pilalle, eli suosittelen koristelemaan vasta juuri ennen tarjoilua!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti